Esittelyssä Hormex Oy

Hormex Oy on vuonna 1994 perustettu metallihormien ja hormisaneeraustuotteiden maahantuontiin erikoistunut yritys. Tarjoamme paloturvallisia sekä kestäviä ratkaisuja loppuasiakkaiden käyttöön ja toimitamme tuotteitamme myös teollisuuden tarpeisiin – näistä projekteista meillä onkin vuosien mittainen kokemus. 

Varastomme sijaitsee Helsingissä, josta toimitamme jopa muutamassa päivässä tavaraa ympäri Suomen. Meillä on kattava asennus- ja jälleenmyyjäverkosto, joka palvelee asiantuntevasti koko maan alueella. 


Testattua turvallisuutta

Hormex Oy on tutkinut ja testauttanut yhdessä Tampereen Teknillisen Yliopiston Palolaboratorion kanssa terässavupiippujen ja läpivientien turvallisuutta viimeisten vuosien aikana. Hormex Oy:n omien testien pohjana on ollut Tampereen Teknillisen Yliopiston Palolaboratorion Tulisijojen ja kevythormien paloturvallisuus -projekti, jossa olimme myös rahoittajina.

Lähtökohtana tutkimuksille oli selvittää savukaasujen todelliset lämpötilat eri käyttötarkoituksissa (kiukaat, takat ja kamiinat) ja hormien läpivientien turvallisuutta suomalaisissa paksuissa yläpohjaeristeissä, sekä näiden pohjalta kehittää turvallinen läpivientiratkaisu suomalaisiin olosuhteisiin myös ”yltiöpäisessä” käytössä.

Tutkimustulosten pohjalta olemme kehittäneet innovatiivisen ja turvallisen ilmajäähdytteisen läpivientimoduulin sekä ilmajäähdytteiset terässavupiippuratkaisut. Metallihormien polttokokeet tehtiin yli 850 °C keskilämpötilassa ja savukaasujen huippulämpötilat olivat jopa 1050 °C ja yläpohjan eristevahvuus oli neljä kertaa korkeampi kuin standardit edellyttävät (900 mm). Testit tehtiin huomattavasti rankempina kuin mitkään standardit edellyttävät, jotta Hormex Oy pystyy tarjoamaan varmasti paloturvallisen ja kestävän ratkaisun kaikkiin tulisijoihin.


Maahantuomme

  • Landyvent-ilmapallomassaustyövälineitä, Beza Ceramic -hormisaneerausmassaa
    • keraaminen hormisaneerausmassa, joka sopii erittäin hyvin esimerkiksi keraamisten harkkohormien korjaukseen
  • Darco-savukaasuimurit, Turbowent-vedonparantajat ja -saneerausputket.
  • SFL Nova SM -terässavupiiput
    • markkinoiden vanhin terässavupiippu ja 15 vuoden takuu

Ota yhteyttä ja kysy lisää

Yhteydenottopyyntö

Jätä tietosi tällä lomakkeella niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian. Kirjoita lisätietoja kohtaan mitä asia koskee. Kiitos.

Yhteydenottolomake

Tietosuojaseloste
Sulje ikkuna

Tietosuojaa koskeva seloste

Rekisterinpitäjä

Hormex Oy (0974605-2)
Myöhemmin tässä selosteessa Yritys

Tietosuoja-asioista vastaava henkilö ja/tai yhteyshenkilö

Markku Kaunismäki
040 7272722
markku@hormex.fi

Henkilörekisterin nimi

Hormex Oy asiakas- ja markkinointirekisteri

Kerättävät henkilötiedot

Keräämme asiakassuhteen hoitamiseksi tarpeellisia henkilötietoja, kuten asiakkaan nimi ja yhteystiedot sekä palvelun käyttäjätietoja. Keräämme henkilötiedot rekisteröidyltä itseltään sekä muista julkisista saatavilla olevista viranomaisen ylläpitämistä rekistereistä ja muista ulkoisista lähteistä, kuten kaupparekisteristä tai muusta vastaavasta julkisesta yritysrekisteristä. Lisäksi keräämme yhteydenottolomakkeiden täyttäneiden tiedot ja käyttää niitä edellä mainittuihin asiakassuhteen ylläpitämiseen liittyviin tarkoituksiin.

Henkilörekisterin käyttötarkoitus ja käsittelyperuste

Henkilötietoja käsitellään voimassa olevan lainsäädännön sallimissa rajoissa verkkopalvelun testaukseen, asiakassuhteen hoitamiseen sekä palveluista tiedottamiseen ja neuvontaan. Saatamme käyttää rekisteröidyn tietoja käyttäjätilastojen keräämiseen ja näiden analysointiin. Kerättyjä tietoja käytetään myös markkinointiviestintään. Henkilötietojen käsittely markkinointiviestintään perustuu henkilön antamaan suostumukseen yhteydenottolomakkeella. Suoramarkkinointi lopetetaan asiakkaan pyynnöstä. Henkilö voi milloin tahansa peruuttaa suostumuksensa ilmoittamalla siitä edellä mainitulle yhteyshenkilölle. Henkilötietojen käsittely voi olla tarpeen Yrityksen ja rekisteröidyn välisen asiakassuhteen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi. Yrityksellä on oikeutettu etu käsitellä henkilötietoja markkinointi-, palvelu- ja asiakasanalyyseissa ja palvelun testauksessa. Markkinointitarkoituksiin saattaa liittyä myös profilointia. Rekisteröidyllä on tällöin oikeus vastustaa henkilötietojen käsittelyä.

Henkilötietojen käsittelijät

Henkilötietoihin on pääsy vain asiakassuhteen hallinnoinnista ja markkinoinnista vastaavilla henkilöillä.

Tietojen luovutus

Henkilötietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille, eikä siirretä Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle, ellei se ole palvelun teknisen toteuttamisen vuoksi tarpeellista. Mahdollisissa tietojen luovuttamisen ja siirtämisen tilanteissa noudatetaan tietosuojalainsäädännön vaatimaa tietosuojan tasoa ja muita tarvittavia turvatoimia.

Evästeet

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Evästeet sisältävät nimettömän, yksilöllisen tunnisteen, jonka avulla voimme tunnistaa ja laskea sivustollamme vierailevat eri selaimet. Evästeiden ja muiden vastaavien tekniikoiden käytön tarkoituksena on analysoida ja kehittää palvelujamme edelleen käyttäjiä paremmin palveleviksi sekä kohdentaa mainontaa. Käyttäjä voi estää evästeiden käytön tai tyhjentää evästeet selaimen asetuksista.

Rekisterin suojaus

Suojaamme henkilötietoja asianmukaisin teknisin ja organisatorisin menetelmin. Tiedot kerätään tietokantoihin, jotka ovat palomuurein, salasanoin ja muin teknisin tietoturvakeinoin suojattuja. Tietokannat ja niiden varmuuskopiot sijaitsevat lukituissa ja vartioiduissa tiloissa ja tietoihin pääsevät käsiksi vain tietyt, ennalta nimetyt henkilöt.

Henkilötietojen säilytysaika ja hävittäminen

Henkilötietoja säilytetään niin kauan kuin niitä tarvitaan siihen tarkoitukseen, jota varten ne on kerätty ja käsitelty, tai sopimuksen täytäntöön panemiseen tai niin kauan kuin laki ja säännökset niin edellyttävät. Tämän jälkeen henkilötiedot tuhotaan asianmukaisesti.

Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä on seuraavat oikeudet:

  1. Rekisteröity pääsee pyytäessä häntä koskeviin henkilötietoihin liikesalaisuuden ja sisäisten arvioiden sallimissa rajoissa. Tarkastuspyyntö tulee lähettää edellä mainitulle yhteyshenkilölle kirjallisesti ja allekirjoitettuna sekä henkilön on tunnistauduttava luotettavalla tavalla.
  2. Rekisteröity voi pyytää tietojen oikaisua, jos tiedot ovat puutteellisia tai virheellisiä.
  3. Rekisteröity voi pyytää tietojen poistamista, milloin niiden käsittelyyn ei ole tietosuojaa koskevassa lainsäädännössä tarkoitettua ja rekisteröidyn suostumuksesta riippumatonta syytä.
  4. Rekisteröidyllä on oikeus rajoittaa henkilötietojen käsittelyä, jos tietojen oikeellisuus tai lainmukaisuus näin edellyttää, tai vastustamisoikeuden mukaisesti rekisteröity pyytää rajoittamaan henkilötietojen käsittelyä vain tietojen säilyttämiseen.
  5. Rekisteröidyllä on oikeus vastustaa tietojen käsittelyä suoramarkkinointitarkoituksiin Yrityksen oikeutetun edun perusteella.
  6. Rekisteröity voi pyytää tietojen siirtämistä toiselle rekisterinpitäjälle, mikäli se on turvallista ja teknisesti mahdollista.
  7. Rekisteröidyn tulee lähettää oikeuksiaan koskevat pyynnöt kirjallisena tai sähköpostitse seuraavilla yhteystiedoilla:

Hormex Oy
Tarkastus-/muu henkilötietoihin kohdistuva pyyntö
markku@hormex.fi

Yritys vastaa pyyntöihin 1 kuukauden sisällä pyynnön esittämisestä, ellei ole erityisiä syitä pidentää vastaamisaikaa.

Sulje ikkuna